kevein askelin, niityllä, perhosia paidassa.
Hymy huulilla, kimmelys silmänurkassa,
kuin ennenkin, huoletta huomisen haavoista.
Hiuksien lomassa, kuolleita kukkia,
tanssin nyt kuin hulluuden hurmiossa.
Jalkojen alla raunioitunut maailma,
sielun syvyys täynnä sähiseviä varjoja.
Kun jäätyvät järvet ja valkenee maa
ja kuurankukkia kirjoutuu mun ikkunaan
aion taakseni jättää syksyisen pimeyden,
nostan katseen taivaaseen, armoa anelen.
Vaikka oon harhaillut, rikkonut häntä vastaan,
hän kuiskaa hiljaa "ei isä hylkää lastaan".
Ja tiedän, olen turvassa, Herrani armosta,
voin tanssien jatkaa taistelua hänen joukoissa.
6.12.2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti