X ja O, terkkuja kotiin!

Hirveä pulputus ja pölinä kantautuivat tuolta huoneen nurkasta tänään, kerrassaan musiikkia korvilleni. Tässä istuskellessani, ja noiden pienten puuhia seuraillessani tajuan, etten ole ollut viikkoon kunnolla kotona, tai siis edes täällä opiskelukodissa. Sitten ajatukset ottivat toisiaan käsistä kiinni ja alkoivat tanssia Wienervalssia ja yht´äkkiä muistin etten ole taaskaan pitänyt teitä ajan tasalla. Tosin minun täytyy sanoa puolustuksekseni, etten itsekään aina pysy ihan mukana tässä hullunmyllyssä joka ympärilläni nyt pyörii.  

Minun on pitänyt hyvästellä paras ystäväni joka lähti vaihto-oppilaaksi, tutustua uuteen kaupunkiin, opetella käyttämään lähijunia, pakata ja purkaa, järjestellä tavaroita ja tottua hiljaisuuteen. Onneksi ensimmisellä viikolla eräs ystäväni oli pari yötä luonani pitämässä minulle seuraa ja auttamassa minua tuhlaamaan opintotukiani suuressa Helsingissä. Viime viikonloppunakaan ei ollut tylsää koska pääsin käymään kotona, eikä vielä sunnuntai-iltanakaan sillä nukahdin heti kun pääsin ovesta sisälle ja sänkyyn, mutta maanantaina oli kieltämättä aika vaikeaa.

Olen siis muuttanut Espooseen ja aloittanut opiskelun Kauniaisissa, Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Asun lintuparveni (Nipsu asuu ainakikn lokakuuhun asti vielä Tikkakoskella, ja minulla on sitä ikävä kokoajan.) kanssa tilavassa ja kauniissa yksiössä ystäväni isotädin omakotitalon alakerrassa. Minulla on oma sisäänkäynti, keittiö ja vessa, mutta kylpyhuone ja sauna ovat yhteisiä yläkerran naisten kanssa. He ovat muuten oikein mukavia ja puheliaita ihmisiä ja yhteiselo on sujunut mainiosti. Talo on kaksikerroksinen puutalo ja sitä ympäröi vihreä puutarha. Aivan naapurissa on toinen pieni puutalo jossa asustaa myös yksi mukava mummeli, mutta muuten

tätä meidän neljän naisen miniyhteisöä ympäröivät vain junarata, metsä ja pellot. Busssipysäkki onneksi on vain kahdensadan metrin päässä, eikä lähimpään kauppaankaan oikeasti ole kuin puolitoista kilometriä, mutta puutarhasta käsin ei kyllä näy mitään mikä muistuttaisi siitä että asumme Suomen toisiksi suurimmassa kaupungissa.

Opiskelut ovat myös alkaneet hyvin. On ollut ryhmäytymispäiviä, redbull-autoja, fuksiaisia, fuksipiknikkejä ja monenmoista hauskaa ja vähän myös jo oikeaa opiskeluakin. Ryhmämme yhteishenki on huikea ja kuten Sami, vastaava opettajamme sanoi, elämme ryhmänä vielä romanttista vaihetta tai sen loppuaikoja. Oli miten oli, toivon että ei nyt syntyisi mitään hirveää draamaa tuon romanttisen vaiheen loputtuakaan. Sitä ei tietenkään koskaan tiedä miten arkoihin kohtiin keskustelujen aiheet osuvat kun käsitellään uskon asioita ja henkilökohtaisia näkemyksiä, mutta eiköhän me olla niin kypsiä ja fiksuja että osataan elää sovinnossa toistemme ja toistemme mielipiteiden kanssa. Suut kiinni ja korvat ja silmät auki, niin on helpompi kuunnella ja kunnioittaa toinen toistamme.

Puolenhehtaarinmetsän asukit eksyivät Helsinkiin viettämään fuksiaisia.

Rauhaa ja rakkautta siis kaikille! <3

Ninni ja Lauma