Toissapäivänä sytytin kynttilän kesän muistolle. Se oli lämpimän oranssin värinen ja tuoksui auringonlaskulta, unisilta ulpukankukilta ja viileneviltä illoilta. Ensimmäiset lehdet alkoivat kellastumaan jo kuukausi sitten ja nyt on vihdoin virallisesti syksy. En ole aina pitänyt syksystä, tai oikeastaan olen vihannut kaikkea syksyyn liittyvää suurimman osan elämääni. "Kylmenevä sää, kuoleva luonto, pimenevät päivät, hyihyihyi!" olisi Ninni 16v kirjoittanut tähän postaukseen. Vasta pari vuotta sitten aloin nähdä syksyn kolean synkkyyden takaa kauneuden ja lempeän lohdullisuuden. Nykyään rakastan syystuulten mukanaan tuomaa hengityksen raikkautta, villan kutkutusta, takkatulen räiskinää, kirkastuvaa tähtitaivasta ja myös koulun alkua. Eli eilen alkoi koulu ja kävin pienellä kuudentoista tunnin luentoretkellä Helsingissä. Ai miksi? No niin, tässä radiohiljaisuuteni aikana on tapahtunut paljon sellaista joka on muuttanut minua, elämääni ja laumaani (jos tätä laumaksi enää voi kutsua) josta ette ole välttämättä kuulleet. Vähän voisinkin nyt valoittaa teille kuluneita yhdeksää kuukauttani ennen kuin jatkan taas eteenpäin.
Ensinnäkin viime
marraskuu oli yksi elämäni harmaimmista ja loskaisimmista ja se tuntui kestävän vähintään neljä kuukautta. Koti-ikävä oli kova ja koulustressi ja huoli epävarmasta ja (kirjaimellisesti) räjähdysherkästä maailmantilanteesta painoivat pienen hippitytön mieltä kohti pohjamutia. No tapahtui jotain positiivistakin, aloitin nimittäin ratsastuksen uudestaan noin viiden vuoden tauon jälkeen (ihanalla Make-shettiksellä <3) ja loppujen lopuksi selvisin ihan kunnialla jouluun.
Joulun vietin perheeni ja isovanhempieni kanssa Saariselän satumaisemissa. Oi sitä lunta ja pakkasta! Sen verran olin kipeä ja astmainen, että kaikkein kirpsakoimpina pakkaspäivinä päätin jäädä mökkiin neulomaan ja juomaan glögiä vanhusten kanssa. Veljet kyllä suuntasivat mäkeen ja äiti ja iskä ladulle melkein joka päivä. Minä hiihdin muistaakseni loppujen lopuksi vain kolmena päivänä ja kilometrisaldokin jäi kuuteenkymppiin kun viime reissulla sain satasen täyteen. Myös
uusivuosi on meidän perheelle tärkeä perinnejuhla jota on vietetty joka vuosi niin kauan kuin muistan parin kaveriperheen voimin erään äitini ystävättären ihanassa vanhassa kartanossa tietysti saunoen ja syöden hyvää ruokaa. Ja näin tänäkin vuonna.
Muuten
kevät menikin aika nopeasti ja suurimmaksi osaksi aurinkoisesti. Pikkuveljet kävivät luonani siskolomalla, Makerakas lähti uuteen kotiin ja tarinamme jäi pahasti kesken, kävin kaksi kertaa Tallinnassa (tosin toinen kerta oli yhdistyksen kokousmatka enkä edes käynyt maissa), vietin
pääsiäisen Jyväskylän operaatio Saappaan 10v juhlamatkalla Espanjassa, nautin elämästäni ja herkuttelin puolukkamuffinsseilla ja punaviinillä erään rakkaan yhdistysystäväni kanssa, juhlin
Vappua perheeni, meidän tuttavaperheiden ja parhaan ystäväni hyvässä seurassa, kiertelin katsomassa kaikki Jyväskylän harrasteteattereiden kevätnäytökset, partioleireilin, yökyläilin, välttelin koulutehtäviä ja löysin uuden ponirakkuden nimeltä Lyyli jota kävin vuokraamassa kaksi kuukautta.
Kaikki oli kaunista ja iloista kunnes vuokranantajani irtisanoi vuokrasopimukseni, muutin takaisin Jyväskylään, vanhempieni luokse ja jouduin lopumaan linnuistani. Päätös ei todellakaan ollut helppo, koskaan ei ole hyvä laittaa kodinvaihtajia uudestaan kiertoon ja minä niiin kovasti olisin halunnut tarjota noille loppuelämän kodin, mutta elämä menee niin kuin menee. Vanhempani eivät lintuja enää oikeastaan kotiinsa halua ja tässä vaiheessa elämääni matkustelen edestakaisin ja pyörin ympäri Suomea niin paljon, etten mitenkään olisi voinut tarjota laumalleni niin hyvää elämää kuin mitä ne nyt viettävät omassa kodissaan, suuressa aviaariossa, kahdeksan muun undulaatin ympäröimänä. Niillä on nyt uusi, iso, oma lauma ja me ollaan Nipsun kanssa kahden niinkuin ennen Tuitun saapumista.
Jos
kesä on lyhyt Lapissa, niin ei se kovin pitkä täällä Keski-Suomessakaan ollut. Kesän aluksi kierreltiin lakkiaisia, vanhempi pikkuveljeni pääsi peruskoulusta ja sai kevarikortin (Olin muuten eka joka pääsi kyytiin! Wuhuu!), mökkeilimme ja retkeilimme perheen kanssa Etelä-Konneveden kansallispuistossa, kävin Desuconissa cossaamassa Helinä-keijua, kävin mummoloissa ja vietimme
juhannusta perinteisesti koko iskänpuolen suvun voimin eräässä Etelä-Konneveden saaressa. Juhannuksen jälkeen lähdin vanhemman pikkuveljeni kanssa rippileirille töihin; hän isoseksi ja minä yököksi. Oli kiva vaikka suhteellisen vilkas leiriporukka. Pian riparilta palaamisen jälkeen koitti koko kesän huippukohta; sain rakkaan serkkuni, sielunsiskoni ja parhaan ystäväni, Hetan takaisin Suomeen. Se tunne kun pitkänpitkänpitkän vaihto-oppilasvuoden jälkeen se kauan ikävöity ja odotettu ihminen vihdoin on taas siinä vierellä ja kaikki on ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, ihan kuin edellisestä kohtaamisesta olisi korkeintaan viikko aikaa. Ihanaa! Mutta ei kesä siihen vielä loppunut, sillä jäljellä oli vielä
Roihu 2016, Suomen Partiolaisten suurleiri ja Suomen suurin nuorisoelämys. 17 000 huivikaulaa, kahdeksan vähäunista yötä ja kahdeksan huikeaa tapahtumarikasta päivää. Silkkaa parhautta. Roihun jälkeen kävin vielä juhlimassa yhdistydystäväni, Keijujen Kuningattaren neljäkymppisiä, mökkkeilin perheeni kanssa, kävimme syömässä Kivisalmen Kievarissa (Toinen kesän kohokohdista ja ehdoton kesäperinne!) ja sitten se kesä loppuikin. Viime viikolla muut perheestäni palasivat töihin ja kouluun ja se yksi aloitti lukion ja eilen (tai tällä hetkellä jo toissapäivänä) sitten minullakin aloi koulu ja tänään siirryin suorittamaan etäopintojani mummolan sisäoppilaitokseen aivan kuin puolitoista vuotta (PUOLITOISTA VUOTTA! Mihin tää aika meni?) sitten, blogini toisiksi ensimmäisessä postauksessa lukiessani kirjoituksiin.
Tavallaan olemme palanneet jossain suhteessa alkuun, muttei suinkaan mihinkään vanhaan, vaan aivan uuteen, puhtaaseen, aukinaiseen alkuun. Ympyrä on sulkeutunut ja olen palannut kotiin ainakin toistaiseksi
.
Kymmenen pistettä ja papukaija-merkki sekä aivan mahtavaa syksyn alkua teille kaikille jotka vaivauduitte lukemaan tämän sanaoksennuksen kokonaan alusta loppuun!
Ninni ja Nipsu <3
