Epilogi

Hei ja hauska tutustua. 

Olen 18- vuotias keskisuomalainen abiturientti, lyhytkasvuinen keijutyttö, parantumaton maailmanparantaja, tehotuotantoa boikotoiva kasvissyöjä, eläimiä rakastava luonnonlapsi, hiljainen sivustakatsoja, empaattinen kuuntelija, idealistihippi, tasa-arvotaistelija, partiolainen, yhdistysaktivisti ja wannabe-taiteilija.

"Kuisketta" on minun virtuaalipäiväkirjani ja keinoni kertoa ajatuksiani joita en syystä tai toisesta sano ääneen. (Ja asioita joita en sano ääneen, on PALJON) Tulen luultavasti julkaisemaan täällä ainakin runojani ja muita tekstejäni sekä kertomaan minun ja laumani kuulumisia. 

Nipsu ja hänen suuri intohimon kohteensa, kepit.

"Laumani" koostuu tällä hetkellä pienestä Nipsu-koirasta ja kahdesta undulaatista; Tuitusta ja Nyytistä. Nipsu on siis minun 8 -vuotias perhoskoirani ja sain hänet vuonna 2007, 10 -vuotiaana, toivuttuani rankasta avosydänleikkauksesta. Hän on erittäin suuren egon omaava, tempperamenttinen ja hieman kovapäinen otus, jolla on paljon tarmoa ja energiaa, mutta vähän puutteellinen keskittymiskyky ja miellytämisen tarve. Myös pientä arvojärjestyksen kyseenalaistamista, ja hienoista hidasälyisyyttä sekä käskykuuroutta on ajoittain havaittavissa, mutta ymmärtäähän sen kymmenen vuotiaan kouluttamalta ja kaksi elvytystä läpikäyneeltä koiralta. Kaikesta huolimatta Nipsu on ihana kaveri jolla on kerrassaan hauska ja värikäs luonne ja pohjimmiltaan hän on oikein kiltti ja hyväsydäminen herrasmies.

Tuittu ja Nyyti ovat taas aivan oma tarinansa. Ne ovat asuneet minun huoneessani nyt hieman vajaa vuoden ja alkavat viimein pikkuhiljaa luottaa minuun. Tuittu on hyvin arka, harmaa, 7 -vuotias, lintutyttö, joka vietti elämänsä ensimmäiset kuusi vuotta erään äitini tuttavan lapsen lemmikkinä ja kaksi viimeisintä vuotta lähinnä pienessä häkissä, ilman lajitoveria. Minun oli jo kauan käynyt tyttöä sääliksi ja kun äidin tuttava sitten kerran kysyi haluanko linnun, aloitin suostuttelemaan vanhempiani. Pitkän väsytystaistelun jälkeen sain tahtoni läpi ja haimme Tuitun (silloin vielä Undu) viikoksi koeajalle. Viikon kuluttua kukaan ei keksinyt mitään huomautettavaa joten sain luvan ostaa linnun, eikä Tuittu enää sen koommin palannut entiseen  kotiinsa.

Kuka lohduttaisi Nyytiä? No Tuittu tietenkin. :)

Ennen Tuitun muuttoa olin tietysti käynyt läpi koko internetin informaatiotulvan joka käsitteli undulaatteja ja niiden hoitoa ja tiedostin ongelman, apaattisuus, ja sen syyt; liian pieni häkki, liian vähän virikkeitä ja lajitoverin puute. Eipä muuta kuin suunnaksi tori.fi ja sieltähän löytyikin juuri sopiva kodinvaihtaja ja vielä huokeaan hintaan. Huhtikuussa, kun olin muutenkin menossa kaverini luokse Lohjalle, hain Salosta Nekun (Nyytin) ja sain laumaani aivan ihastuttavan jäsenen. Nyyti on kauniin sininen, 2 -vuotias, isokokoinen jäbä ja huomattavasti rohkeampi kuin Tuttu. Nyyti onkin nyt aivan viimeisen kuukauden aikana uskaltautunut jopa syömään hirssiä kädestäni. Olisi upeaa saada se kokonaan käsikesyksi, mutta ei pidä innostua liikaa ja hätiköidä sillä hiljaa hyvä tulee.

Tervetuloa vain seuraamaan elämäämme ja matkaamme kohti suurta Maailmaa! :)
T: Ninni ja Lauma

Matkallani

Kuljen korkokengissäni 
läpi tämän päivän ja huomisen
aina uudelleen ja uudelleen
vain eteeni katsoen. 
En sivuilleni vilkuile, 
enkä taakse varsinkaan. 
Menneisyyttäni pakenen, 
etsin tietä parempaan maailmaan.
22.10.2012